10/11/2016

Hääkuvaus osa 2

Ensimmäisestä kuvauspaikastamme siirryimme suoraan Kulosaareen. Emme kuitenkaan kurvanneet vielä vieraiden näkyville vaan jäimme ottamaan kuvia Casinon lähettyvillä olevaan puistoon/ puistotielle. Halusimme ottaa luonnossa kuvia, mutta meillä ei ollut tiettyä paikkaa valmiiksi mietittynä. Itseasiassa idea tästä kuvauspaikasta syntyi vasta hääautossa. Mielestäni tämä kuvauspaikka on Kruununhaan lisäksi ihana!

 Tämän postauksen kaikki kuvat: Marko Laukkarinen

Kuvaustilanteessa sää näyttää tyyneltä ja päivä olikin todella hyvä. Välillä kuitenkin tuntui, että joku astuisi huntuni päälle ja nykäisisi siitä, josta huomautinkin pari kertaa sulhaselle. Sulho ei kuitenkaan ollut tähän syypää vaan tuuli! Onneksi huntu pysyi hyvin hiuksissani kiinni, eikä lentänyt lähellä olevaan mereen. Kuvaustilanteessa toinen (näin jälkikäteen) huvittava hetki oli morsiuskimppuni yllä pörräävät ampiaiset! Sitä ei ainakaan näistä kuvista huomaa, mutta välillä teki mieli heittää kimppu ampiaisille ja juosta karkuun.  


Hääkuvaukset kestivät kokonaisuudessaan tunnin, sillä emme halunneet odotuttaa vieraita. Kuvauksiin lähdettyämme vieraat kulkivat juhlapaikalle kaasojen ja bestmanien opastuksella. Matkaa kirkolta juhlapaikalle on noin 500 metriä. Vieraat eivät siis onneksi joutuneet odotella meitä kovin kauaa, sillä siirtyminen juhlapaikalle vei oman aikansa. Kulosaaren Casinolle saavuttuaan juhlaväki ehti rauhassa ihastella merimaisemaa, nauttia virvokkeista ja vaihtaa kuulumisia muiden vieraiden kanssa.

Mielestämme myös nämä kuvat ovat onnistuneita, vaikka olemmekin niitä vasta muutaman nähneet.

Jatkuu...

4 kommenttia:

Kaunis kiitos kun ilahdutit minua kommentillasi :)