5/30/2016

Piinaavat painajaiset

Olen nähny viime aikoina todella paljon hääunia. Aikaa häihimme on enää reilu 60 päivää, joten häät pyörivät mielessä joka päivä. Harmi vain, että nämä hääunet eivät ole olleet mitään kovin mieluisia vaan päinvastoin. On todella epämiellyttävä tunne herätä todentuntuisesta unesta, jossa häät ovat menneet tavalla tai toisella pieleen. Mutta onneksi kaikki on ollut vain unta!

Tässä muutamia unitarinoita:

Olen nähnyt usemman kerran unta siitä, että nukun hääpäivänä pommiin. Jos näin sattuisi käymään, niin jättäisin mieluummin kirkon väliin ja valmistautuisin rauhassa, kun juoksisin alttarille meikittä ja hiukset sekaisin. Ehtisihän sen avioliiton solmia sitten maistraatissa hääjuhlien jälkeenkin. Onneksi näin en usko käyvän, sillä luulen etten saa unta koko häitä edeltävänä yönä :D. Siinä tapauksessa silmäpussit voivat olla pieni ongelma, mutta onneksi ammattimeikkaaja saa ne varmasti häivytettyä.
Kuva
Viimeksi näin unta siitä, että pappi oli tuplabuukattu. Olimme jo kävelleet isäni kanssa alttarille, jossa sulhokin oli tietysti vastassa, mutta pappia ei näkynyt missään. Saimme papin langan päähän ja hän vain pahoitteli, että nyt on sattunut tuplabuukkaus juuri tälle päivälle eikä hän pääse paikalle. Hän kehotti meitä siirtämään hääpäivää, koska seuraavana viikonloppuna hänellä olisi taas vapaata. Raivostuin tästä aivan totaalisesti, mutta taidettiin päätyä juhlimaan häät ilman virallista avioliiton siunaamista, kuten ylemmänkin unen sattuessa toteen toimisin.
Kuva
Olen myös nähnyt unta, jossa herään häiden jälkeisenä aamuna. Enkä muista koko päivästä mitään! Tämä olisi todellinen painajainen! Tiedän, että näin ei voi käydä kun muistaa juoda paljon juoda vettä ja vähän skumppaa. Mutta olisi aivan kauheaa, jos tuhansien eurojen juhlasta ei olisi muuta muistoa kuin valokuvat! Yksi pahin moka mitä hääpari voi tehdä on olla liian humalassa, mutta tämä ei mielestäni ole suotavaa vierailtakaan. Muistakaa morsiot pitää huolta nesteytyksestä!
Kuva
Ennen kuin pääsin sovittamaan tilaamaani hääpukua, näin enne unta siitä, että puku olisikin tilattu liilana! Tämä ei todellakaan ollut sitä, mistä olen maksanut ja minkä olen tilannut, vaikka koko olikin oikea. Huh, onneksi ainakaan tämä painajainen ei käynyt toteen.

Näkyykö muilla morsiamilla häät jo unissa?

2 kommenttia:

  1. Minä näin viimeyönä unta, että.häiden ohjelma meni aivan väärässä järjestyksessä, juonsin itse ohjelmaa ja kaikki vieraat olivat pitkästyneitä. Tilanne unessa oli kokonaisuudessaan vaivaannuttava ja mietin, että ei tässä pitänyt näin käydä!!

    Aamulla sitten aloin miettiä, että terästän alkujuomia lisää, ettei näin tulisi käymään. Mutta ehkä nyt en kuitenkaan :D pitäisi kyllä miettiä jotain, millä päivän saa rennoksi. Jospa suurin rentouttava tekijä olisi rento hääpari?

    Ja mietin kyllä, että alkoholia vain kohtuudella tälle morsiamelle! Olisi todellakin kamalaa, jos ei muistaisi päivästä mitään!! Eiköhän onnellisuus jo hieman humalluta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin miettynyt juuri tuota rentoa tunnelmaa, miten sen saisi aikaiseksi muuta kuin juomalla :D. Jäykät häät ovat aina tylsät. Meillä juhlapaikka on sen verran hieno, että pelkään juuri jäykkyyttä siitä johtuen. Yritetään me olla rentoja, niin ehkä vieraatkin rentoutuu :D

      Olisi kyllä aivan kamalaa. Muutama lasi kuplivaa varmasti riittää :)

      Poista

Kaunis kiitos kun ilahdutit minua kommentillasi :)