5/31/2016

Instagram kuulumisia

Kaasoni latasi keväällä minulle Instagramin, jota olenkin innostunut käyttämään ahkerasti. Pidän kuvaamisesta ja etenkin kauniista asioista, esineistä, hyvästä ruuasta, juomasta ja seurasta.

Viimeaikoina instaan on päätyneet ainakin seuraavat kuvat:

1. Hääalusvaatteet tilasin Victoria's Secretin nettikaupasta. Olen kyllä tyytyväinen, sillä ne ovat ihanat, yksinkertaiset ja hyvät pitää päällä. Kuvassa myös yksi kesän lempiterassikukistani: Hortesia.

2. Vietimme sulhon kanssa laatuaikaa kahdestaan ja nautimme yhdet drinkit eräänä perjantaisena päivänä terassilla.

3. Olimme viime viikonloppuna mökillä ja kävimme hakemassa Chocon kotiin kuukauden kesälomalta. Pieni oli kyllä todella väsynyt. Saa nähdä mitä hän tuumaa uudesta asuinympäristöstä.

4. Uutta sisustusta kotiin, tämän ihanan tekstitaulun tein itse!

5. Juhlimme muutama viikko sitten ystäväni syntymäpäiviä Ravintola Reginassa. Kuvassa suussa sulavasta jälkiruoka. Kaikkea sa

6. Kutsuimme äitini ja sulhon isän puolisoineen meille tapaamaan ensimmäistä kertaa. Tarjosimme heille ruuan pitkän kaavan mukaan ja alkuun kesäiset drinksut (kuvan laseissa campari, mutta apelsiinimehu puuttuu vielä).

7. Kuva asuntokaupoilta. Kiinteistövälittäjä muisti meitä sampanjalla! Tämä korkataan ehkäpä muuttourakan kunniaksi perjantaina!

8. Sain idearikkaan hääaiheisen kirjan, jossa hypätään menneille vuosikymmenille. Blogissa lisää Hurmaavat häät-kirjasta myöhemmin.


Onko muilla morsiamilla instagram tilejä?

5 kommenttia:

  1. Mulla (@murphyslawofweddings)! Aloinkin heti seuraamaan sua. :)

    VastaaPoista
  2. Tottakai, ja oonkin jo sulle kommentoinutkin, hihih! Koskas muutatte? Pidetään treffit Tapiolassa, Kaisan cafessa tietenkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutetaan ylihuomenna! Sopii hyvin, vaihdetaan vaikka facessa numeroita 😊

      Poista
    2. Joo, laitan sulle viestiä! :)

      Poista

Kaunis kiitos kun ilahdutit minua kommentillasi :)