1/03/2016

Trendikkäät häät vuonna 2016

On kiva seurata ja fiilistellä häitä erilaisten blogien ja hääkuvaajien kautta. Listasin tähän postaukseen kolme upeaa teemaa vuodelle 2016. Näissä teemoissa on yhteistä luonnonläheisyys, jonka halutaan olla myös arvokkaissa juhlissa läsnä. Se tuokin häihin rentoa säväystä ja miellyttää silmää etenkin pehmeän vaalenpunaisen ja raikkaan vihreän ansiosta.
Kuva

Kukkia, kukkia, kukkia

Häitä maustetaan vuonna 2016 erilaisilla kukkasomisteilla. Kukathan eivät ole häissä mikään uusi juttu, mutta tänä vuonna ne näkyvät erittäin runsaasti erilaisissa asetelmissa, koristeissa ja kakuissa. Ne tuovat häihin ihanaa lempeyttä! Jos siis olet romantikko, herkistä vieraat kukilla. Kukkia ei voi koskaan olla  liikaa!
Kuva
Kuva
Vihreys


Raikas, yksinkertainen ja luonnollinen vihreä on tervetullut hääteema vuodelle 2016. Itse pidän erityisesti juuri metsän vihreästä, joka sopii mielestäni hyvin yhteen vaaleiden sävyjen kanssa.Tässä teemassa parasta on se, että Suomen luonnosta löytyy oikeastaan loputtoman paljon hyödynnettävää somistusta varten, varsinkin silloin kun häitä juhlitaan keväällä tai kesällä.
Kuva
Kuva
Rustiikki

Kyllä, rustiikkisuus häiden ykköstrendeinä jatkaa edelleen vahvana! Teemassaa näkyy vahvasti luonto ja luonnon sävyt, puiset/pahviset yksityiskohdat ja boheemisuus. Hiukset voi jättää rennosti laineille tai kevyelle nutturalle, jokaisen somisteen ei tarvitse olla samanlainen ja niitä voi helposti itse tehdä häätiimin kanssa.
Kuvat
Kuva
Mitä mieltä te olette näistä teemoista?
Eikö olekin ihanan raikkaita?

4 kommenttia:

  1. Mua miellyttää erityisesti toi raikas vihreä teema! Aivan ihanan näköistä! Muutaman vuoden hääpalstoilla, -blogeissa ja -ryhmissä hengailleena rustiikki alkaa vähän hääteemana jo puskea ulos korvista saakka, vaikka siitä muutoin tyylinä tykkäänkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vihreä teema on kyllä upea :). Varsinkin tuo itse tehty "koivualttari". Voisin hyvin kuvitella sellaisen vaikkapa juhannushäihin. Mulla vähän sama juttu rustiikin kanssa, mutta edelleen näyttäisi olevan todella suosittu teemavalinta.

      Pitää miettiä miten saataisiin järjestettyä kustannustehokkaasti omiin häihin PALJON kukkia <3 varsinkin valkoiset ja hennon vaaleanpunaiset värit ja runsaat kukka-asetelmat miellyttävät minua! Luulen, että teen ainakin pöytäkimput itse, niin siinä säästää jo jonkin verran.

      Poista
  2. Ihania ovat! Ehdottaisin listalle lisäksi vielä värikästä tropiikki-teemaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, sitä tullaankin näkemään tänä vuonna paljon etenkin korujen puolella, drinkeisssä ja somisteissa.

      Poista

Kaunis kiitos kun ilahdutit minua kommentillasi :)