1/31/2016

Meillä on dj!!!

Halusimme häihimme ehdottomasti bändin ja sen buukkasimme jo vuosi sitten. Ajattelimme, että loppuillaksi riittää se, että soitamme musiikkia spotify:sta. Aloimme syksyn myötä kuitenkin miettimään, että mahtaako hääpaikkamme äänentoistojärjestelmä riittää siihen. Asiaa ei yhtään parantanut se, että hääpaikallamme on samaan aikaan toiset häät ja lisäksi Weekend Festival järjetetään jälleen kerran Helsingin Kyläsaaressa. Harmittaa, että he saivat luvan, vaikka viime kesän festareilta tuli ennätysmäärä valituksia... Lisäksi lava oli ainakin viime vuonna Kulosaareen päin ja kyllähän se "jumputus" sinne kivasti kuuluikin. Kirjoitin aiemmin aiheesta täällä.

Kävin joulukuussa erään tuttavapariskunnan tupareissa. Puhe kääntyi jossain vaiheessa häidemme musiikkipuoleen. Tuttavapariskuntamme mies tekee välillä dj keikkaa baareissa ja kysyinkin olisiko hän halukas vastaamaan häidemme bilemusiikista. Selvitimme, että hääpaikassamme äänentoistolaitteet ovat sen verran heikot, että olisi parempi jos dj tuo mukanaan omat laitteet. Saimme hyvän tarjouksen ja asia lyötiin lukkoon. Meillä soittaa siis loppuillan dj ja emme voisi olla iloisempia!!! Pelko tylsistä häistä alkaa olla poissa. Kyllähän näistä vielä hyvät bileet saadaan aikaiseksi. Musiikkipuoli tulee olemaan tämän hetken hittimusaa, ehdottomasti paljon Enriquen biisejä! Soitetaan kyllä niin täysillä myös Antti Tuiskua, Cheekkiä ja Elastista! Järjestämme dj:n kanssa palaverin kesän aikana ja sovimme sitten tarkemmin käytännön asioista. En malta odottaa, että päästään tanssimaan ja nauttimaan loppuillasta hääparina.
Kuva
Onko teillä tulossa dj:tä?


3 kommenttia:

  1. Mä buukkasin viime vuonna DJ:n Starpoint -ohjelmatoimiston kautta, eli saadaan vähän "sika säkissä" :D Aiotaan myös pitää palaveri ennen häitä, joten toivottavasti vakuuttaa viimeistään siinä vaiheessa, että on ammattitaitoinen kaveri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on intohimona soittaminen ja musiikki, niin uskoisin henkilön olevan hyvä. Ainakin peukut kovasti pystyssä. Ja tosiaan palaverissa voi sitten esittää omia toivebiisejä/musiikkityyliä :)

      Poista
  2. Tärkeä päätös tunnelman kannalta - varmasti hyvä valinta!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kun ilahdutit minua kommentillasi :)