10/25/2015

Bändi, dj, laulaja vai soittaja(t)?

Häissä pitää olla musiikin iloa ja tanssia. On paljon eri vaihtoehtoja musiikin suhteen ja tässä postauksessa olenkin miettinyt niitä yleisimpiä ja kerron myös meidän valinnoistamme. Olisi ihana ottaa nämä kaikki, mutta valitettavasti budjetti ei ehkä ihan taivu siihen.

Bändi - ehdottomasti

Olen aina tiennyt, että haluan häihimme bändin. Mielestäni live bändi luo juhliin kivaa tunnelmaa ja käynnistää bileet. Toki musiikki valintaan vaikuttaa juhlapaikan koko. Kovin pienessä/tiiviissä juhlapaikassa saattaa olla haastavaa järjestää tilaa bändille. Onneksi meillä on oikein kunnon tanssilattia. Tykkään fiilistellä vanhempia hitti biisejä kuten I will Stay (Hurricanes), Stand by me (Ben E.King) ja Can't help falling in Love (Elvis). Myös mieheni oli sitä mieltä, että bändi pitää olla. Olemme buukanneet todella hyvän bändin, joka esiintyi myös ystäväni häissä muutama vuosi sitten. Bändi soittaa 3 x 45 min. Olen tästä kyllä aivan innoissani!

Kuva
Bändin toiveena oli se, että muokkaisimme soittolistan mieleiseksemme. Tämä on todella hyvä, sillä haluamme ehdottomasti vaikuttaa siihen, mitä biisejä tullaan soittamaan. Yhtään (meidän mielestämme) huonoa biisiä emme halua suurena päivänämme kuulla :D. Huh, toivottavasti en ala kuulostaa bridezillalta, mutta biisivalinnat ovat minulle tärkeitä. Musiikkimakuni on kyllä erittäin laaja (paljon laajempi vaikka sulhoon verrattuna), mutta sitten on kauheita biisejä, joita en voi yksinkertaisesti voi sietää :D Suurin inhokki on Kiss from a rose (Seal). Lisäksi mulla ja sulholla on myös inhokki bändejä kuten Egotrippi, Zen cafe, pmmp jne. Toiveenamme on tietysti valita sellaiset biisit, että mahdollisimman moni tanssii ja häissä olisi rento tunnelma. Olisi kauheaa, jos häämme olisivat tylsät ja kaikki istuisivat omissa pöydissään kyllästyneinä!

Pyrimme aikatauluttamaan ruokailun niin, että bändi alkaa soittaa viimeistään klo 19. Mieluiten jopa aikaisemmin. Bileet käynnistyvät vasta musiikin soiton alkaessa. Ensimmäisessä osuudessa soitetaan juurikin mainitsemiani vanhempia klassikoita. Toisessa osassa soitetaan vähän menevämpää, kuten Kemiaa (Neon 2) jne. Viimeisessä osiossa toivomme, että tanssilattia räjähtää ja soittolistalla on ehdottomasti Peggy (Samuli Edelman). On muuten todella vaikeaa tehdä tuo soittolista, kun olisi niin paljon hyviä biisejä.
Kuva

Pianon tai viulun soittaja - ehkä

Jos meidät vihittäisiin hääpaikalla, olisi mielestäni todella romanttista häämarssin sijaan kuulla Canonin D-duuri (Johann Pachelbel) soitettuna viululla ja sellolla. Näitä videoita katsellessa tulee kyllä kylmät väreet.

Hääpaikalla voisi olla joko viulisti tai pianisti. Medän hääsalissa on kaunis valkoinen flyygeli, jota pianisti voisi soittaa ruokailun aikana. Näistä en ole tehnyt sen enempää hintavertailuja, mutta jos budjetti taipuu niin ehdottomasti harkintaan menee <3




Kuva

Laulaja - iso kysymysmerkki
Toiveenanini olisi se, että kirkossa meille esittäisi laulun kaunisääninen naislaulaja. Meillä on muutamia esiintyjävaihtoehtoja, mutta emme ole vielä tehneet varauksia. Sukulaisista ei taida löytyä innokkaita esiintyjiä.
 
Kuva

Dj (tai ainakin soittolista) - tottakai
Loppuillan soitamme bilemusiikkia. Listalla on ainakin monta Enriquen biisiä. Myös muutama Cheekin ja JVG:n biisi pitää varmaan soittaa. Jos bändi aloittaa klo 19, lopettelisivat he noin klo 22 aikoihin (tauot huomioiden). Juhlapaikallamme saa olla 24.00 saakka ja valomerkki tulee 23.30 aikoihin. Olemme miettineet, että pääsisimme helpoimmalla jos buukkaisimme loppuillaksi dj:n. Ei tarvitsisi miettiä mahdollisia teknisiä ongelmia, tehdä soittolistaa valmiiksi ja myös äänentoisto pelaisi. Dj pystyisi varmaan miksaamaan biisejä kivasti yhteen niin, että toinen biisi alkaa pikkuhiljaa toisen päättyessä. Parin tunnin setti ei varmaan olisi edes kovin kallis.

Toisaalta olen sen verran kontollifriikkin, että haluaisin vaikuttaa loppuillan biisivalintoihin. Näin ollen ei  välttämättä ole järkeä maksaa dj:stä, koska voimme soittaa suoraan omalta spotify listalta. Tämä on siis vielä mietinnässä, mutta hyvistä dj:stä saa vinkata! Ainakin viikonloppuna Teatterin dj soitti niin hyvää musaa, että tanssilattialta ei voinut lähteä pois :D

Kuva
Onko teille tulossa millaista musiikkia?
 Mistä olette katselleet vaihtoehtoja?

4 kommenttia:

  1. Meillä oli kirkossa laulaja akustisen kitaran kanssa ja se oli IHANA! Löi mut ihan ällikällä!

    Ja iltakekkereihin valittiin lopulta bändi, vaikkei aluksi pidetty sitä kovinkaan välttämättömänä. Mutta sekin osoittautui parhaaksi mahdolliseksi päätökseksi. Meidän bändi oli ihan mieletön ja pitivät kyllä tunnelman niin katossa, että hääväki hikeä valui varmaan ämpäreittäin tanssilattialla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Kirsi,

      Kiitos kommentistasi. Oliko kyseessä tuttu laulaja vai olitteko buukanneet laulajan jostakin (mistä) :D?

      Ihana kuulla, että tiedän häissä musiikki oli mahtavaa! Bändistä jää varmasti tosi hyviä muistoja niin vieraille kuin hääparillekin.

      -Outi

      Poista
  2. Moikka! Kiitos kivasta blogista :) Olisin kysellyt, että minkä bändin olette päätyneet ottamaan häihinne, mikäli haluat sen paljastaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meidän bändi on Tero ja siperian opetuslapset :D. Eli ei mikään tunnettu bändi, mutta todella hyvä.

      Poista

Kaunis kiitos kun ilahdutit minua kommentillasi :)