8/10/2015

Hääpaikka fiilistelyä ja harmitusta

Kuvia Kulosaaren Casinon Facebook sivuilta ja itse otettuja kuvia viime torstain vierailulta. Oli ihana käydä fiilistelemässä tulevaa hääpäiväämme. Paikka näytti todella kauniilta ja tunnelmallisen arvokkaalta. Kaiken kaikkiaan oli hyvä fiilis... (Tekstille jatkoa kuvien jälkeen)

Tässä ihana kuva auringonlaskusta ja taakse jää kaunis merimaisema. Pöydät on katettu myös tanssilattiakorokkeelle. Häissämme pöydät katetaan ainoastaan tuolle alemmalla tasolle, jotta bändillä on tarpeeksi tilaa ja myös itse tanssimiseen :)


Tässä kuva torstain vierailusta. Saamme valita joko pyöreät tai neliönmalliset pöydät tai molempia. Olemme alusta asti halunneet pyöreät pöydät, mutta mielestäni yhdistelmä molemmista malleista näyttää myös kivalta. Toisaalta neliönmallisiin pöytiin mahtuisi vain neljä henkeä, joten tulisi tarkasti miettiä miten istumajärjestys järjestettäisiin :D


Casinon vasemmalla puolella oli ruokailijoita, joten siksi kuvat vain oikealta puolelta


Kuva karkkibuffasta eräissä häissä. Kuten jo aiemmassa postauksessa kirjoittelinkin, meille ei karkkibuffaa tule, mutta todennäköisesti tästä pöydästä tulee häissämme lahjapöytä. Pöydälle tulee varmaanki tuo kynttelikkö ja jokin näyttävä kukka-asetelma.


Tässä kuvassa näkyy hyvin se, missä sijaitsee baari. Lyhyt matka siis tanssilattialle.


Kuva syöpäsääntiön juhlien kattauksesta


Juhlatilamme (Merisalin) ulkoterassi. Meille oli tärkeää, että juhlatiloista pääsee välillä ulos raikkaaseen ilmaan. Tämä rajasi joitakin juhlatiloja, mutta onneksi meille löytyi se oikea paikka.


 Kuva Kulosaaren nettisivuilta Casinon katolta.


Tämä kuva on Sun Marine- kabinetista, joka on pienempi tila järjestää häitä. Casinolla vieraillessamme kävi ilmi, että kukille on vain pieniä pyöreitä maljakoita kuten kuvassa. Tykkään itse enemmän neliömäisistä maljakoista, joten pitää vielä miettiä miten tämä asia ratkaistaan.



Mutta...päätin omaksi harmikseni kysyä tarjoilijalta, onko Sun Marine tila varattu samalle päivälle kuin hääpäimme on. No olihan se! Todella ärsyttävää!!! Okei, tiesimme että myös siellä tulee todennäköisesti olemaan häät, mutta toivoimme kuitenkin että näin ei olisi. Kyseessä on siis täysin erillinen tila, jossa on oma pihanpuoli, sisäänkäynti ja vessat jne. Hääpäivän aikana toista seuruetta ei siis välttämättä näe. Meillä on siis varattuna merisali, johon kuuluu päätilan lisäksi, oma pihanpuoli ja terassi, pääsisäänkäynti ja aula. Minua kuitenkin mietityttää esim. se, että toisen hääseurueen bändi alkaa soittaa ennen meitä, ja jos se kuuluu meidän tilan puolelle. Lisäksi mietin että jos saavumme Casinolle samaan aikaan (Casinolle tullaan lyhyttä siltaa pitkin) tai jos toinen seurue on juuri pihalla skoolaamassa kun me saavumme. Harmittaa, että pitää miettiä nämäkin asiat valmiiksi ennen hääpäivää ja aiheuttaa stressiä.

Ja se ei jäänyt pelkästään siihen. Tapasimme heinäkuussa Facebookin Häät 2016- ryhmään kuuluvia morsiamia salaatin merkeissä ravintola Teatterissa. Oli todella kiva tavata muita tulevia morsiamia. Puheenaiheeksi tuli hääpäivä ja samalle päivälle mahdollisesti sattuvat tapahtumat. Morsian Laura mainitsi weekend festivalin, joka on samana viikonloppuna kuin häämme. Muistelin, että se on Espoossa mutta ei, sehän on siirretty Helsingin Kyläsaareen. Ajattelin, että ei se haittaa, ei äänet kuulu Kulosaareen. Väärässä olin, koska järjestäjät testailivat ääniä juuri torstaisella vierailullamme ja kyllähän ne sinne kantautuvat. Että sellasta. Okei, sisälle asti äänet eivät kuuluneet, mutta ehkä he testasivat ääniä pienemmällä volyymillä. En tiedä voiko esim. maljaa hääparille nostaa ulkona jumputuksen keskellä. Ja harmittaa jos kaikki vieraat kuuntelevat mieluummin ulkona kuuluvia biisejä kuin tanssivat hääbändin soittaessa...aaarg. Sulho lohdutti, että se voi tuoda myös hauskaa rentoa bilefiilistä, kun ulkotiloihinkin  "on järjestetty" musiikkia. Liikennettä en jaksanut edes ajatella, täytyy pitää huoli että itse ehtii kirkkoon, jos itäväylä on aivan tukossa. Onneksi sain pidettyä hermot ja loppuilta oli todella kiva, kun jatkoimme vielä sulhon siskon kanssa iltaa. 

Hääpaikasta olemme jo maksaneet varausmaksun 1000e ja sormuksiinkin kaiverrettu hääpäivä. Plus kirkko, bändi ja kuvaaja varattuna. Hääpäivää on siis hieman vaikea lähteä enää siirtämään. Mutta saankohan ennen häitä hermoromahduksen?!! Toivottavasti tuo weekend festivaali siirretään jonnekin muualle, ainakin jonkin verran valituksia tullut. Ensimmäistä kertaa kunnon stressi ja kuvan mukainen fiilis...
 
Kuva

Onko muilla samanlaisia ongelmia eri tapahtumien suhteen?
Onko muilla hääpaikkoja, joissa saattaa olla useammat häät samaan aikaan?

P.s Jos Sun Marinen samalle päivälle varannut morsian sattuu lukemaan  tätä blogia, niin laita viestiä. Voidaan sopia aikatauluista yhdessä :)

4 kommenttia:

  1. Löysin blogisi sattumalta keväällä tutustuessani tarkemmin Kulosaaren Casinoon ja siitä lähtien olenkin sitä seurannut - kiitos siis kivasta blogista! Itse asiassa mekin vietämme häitämme ensi kesänä Kulosaaren Casinolla, kylläkin Sun Marinen puolella. Häät ovat kuitenkin eri viikonloppuna kuin teillä joten siinä mielessä minusta ei nyt apua ole aikataulujen suunnittelemisessa... Itsekin mietin jo varausvaiheessa sitä, että toisella puolella saattaa samaan aikaan olla toiset juhlat mutta päädyttiin kuitenkin varaamaan tuo Casino, onhan se nyt aivan ihana juhlatila näin kesäaikaan! Tiloilla on kuitenkin eri piha-alueet joten en usko, että siitä mitään ongelmia tulee :) Tai kovasti näin toivon ainakin. Pakko kuitenkin korjata sen verran, että vaikka Sun Marine pienempi onkin niin siellä pystyy kyllä juhlia järjestämään isommalle seurueelle kuin 60 hlö:lle, meillekin tulossa 70-80 vierasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, kiitos paljon viestistäsi. Kiva kuulla, että olet blogista pitänyt ja toivottavasti viihdyt lukijana jatkossakin:). Tosiaan tuo Kulosaaren Casino on niin suosittu ja meille sanottiinkin, että lähes poikkeuksestta keväästä syksyyn saakka on molemmat tilat varattuina. Jotenkin tietysti toivoin, että meidän kohdalla olisi poikkeus ja olisimme ainoa hääpari :D No ainakin useista hääseurueista on Casinolle jo ehtinyt karttua kokemusta, eli varmaan saadaan hoidettua mallikkaasti niin, ettei toista seuruetta välttämättä huomaa/kuule.

      Okei, olen siis ollut väärässä tilan koon suhteen. Kun viime vuonna varasimme tilaa vierailimme molemmissa saleissa ja muistaakseni silloin vararavintolapäällikkö sanoi, että siellä vietetään pienempiä häitä ja mieleen on jostain syystä jäänyt tuo 60 henkilöä. Mutta voi olla että sekoittanut se minimiveloitus, joka Sun Marinella on 50hlö ja Merisalissa 80hlö. Sun Marine on myös todella kaunis ja avara. Tilana se on ehkä hieman rennompi kuin Merisali, mutta on kyllä ihana :).

      Saanko udella onko teillä häät ennen meitä? Mikäli ennen, niin olisi kiva kuulla mitä kannattaa vielä ottaa huomioon & käytännön vinkkejä. Ja tietysti se, että huomasitteko toista seuruetta mikäli sellainen samaan aikaan sattuu Merisalin puolella olemaan.

      Poista
    2. Varmasti viihdyn. Mukava lukea toistenkin suunnitelmista ja ajatuksista, varsinkin kun juhlatila on sama! :) Uskon kyllä, että useat hääseurueet ovat Casinolla sen verran tuttu juttu, että molempien seurueiden juhlista tulee onnistuneet (tai kovasti ainakin toivon!). Meillä on häät ennen teitä heinäkuun alkupuolella, joten eiköhän tuo onnistu :)

      Sofia

      Poista
  2. En ole itsekään löytänyt kuin yhden hääblogin, jossa häät pidettiin Kulosaaren Casinolla. Olisi tosiaan kiva lukea enemmänkin Casinon häistä. Jos innostut perustamaan blogin, niin ilmoittele :). Varmasti tulee upeat juhlat ja teillä ei sentään se Weekend Festivalin jumputus häiritse :D. Tsemppiä hääjärjestelyihin!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kun ilahdutit minua kommentillasi :)