8/13/2015

Häähuumaa

Launtaina on vihdoin se päivä, jota olemme koko vuoden odottaneet. Nimittäin isosiskoni häät. He menivät kihloihin 2013 ja häiden suunnittelu käynnistyi kunnolla vuoden 2014 puolela. Häät jännittävät tietysti itse hääparia eniten, mutta kyllä tässä alkaa kaasollakin jo jännitystä vatsanpohjassa tuntumaan.

Siskollani on kaksi kaasoa ja kaksi morsiusneitoa. Meillä kaikille neljällä on samanlaiset mekot Tässä kuva mekosta, kengistä ja laukkuvaihtoehdoista.  Oli todella vaikeaa löytää hyviä kenkiä mekon kanssa, koska perusvalkoisia en halunnut laittaa. Päädyin kenkiin, jotka minulta jo löytyivät, koska tiedän että näillä jaksan seistä koko päivän. Avokkaat ovat siis todella hennon vaaleanpunaiset, kuvassa näyttävät enemmän vaalean harmailta. Mutta kysymys teille rakkaat lukijat, minkä laukun valitsen kenkien ja mekon kanssa?



Pituudeltaan mekko menee polven hieman polven alle. Vyöllä saa tuotua mekkoon hieman muotoa, joten se on siis aika erinäköinen henkarissa kuin päällä :D



Perjantaina menemme viettämään siskoni viimeistää iltaa neitinä hänen varaamaansa hotellihuoneeseen. Kovin railakkaasti ei kuitenkaan tässä vaiheessa enää juhlita, jotta lauantaina herätään mahdollisimman raikkaina ja hyvin levänneinä suurta päivää varten. Aamulla sisareni menee meikkiin ja kampaukseen ja näemme kaikki hotellissa klo 10.00, jolloin kuvataan mm. hääpukuun pukeutuminen ja viimeiset fiilistelyt ennen alttaria. Iiks, alkaa jo jännittämään.


Kaunistautuminen häitä varten 

Teen itse meikin ja kampauksen, jota varmaankin harjoittelen perjantaina. Luulen, että laitan hiukset peruskiharoille ja jätän kokonaan auki tai puoliksi auki. Ripset kävin ottamassa keskiviikkona ja brunaakin kuluneen viikon aikana tarttunut hyvin. Toivottavasti meikki kestää hyvin koko päivän, vaikka tietysti sitäkin voi päivän mittaan korjailla. Kynnet olen saanut kasvatettua sopivan pituisiksi ja ne lakkaan kuvan väreillä (Essie pohjalle ja kiiltolakka päälle).


Ostin tiistaina kasvonaamion, joka kuulosti virkistävältä ja tehokkaalta. Kokeiltiin sulhon kanssa molemmat heti tiistai-iltana ja iho tuntui todella hyvältä testauksen jälkeen. Meillä molemmilla on kiiltoon taipuva t-iho, joten kasvonaamioita tulee jonkin verran käytettyä. Suosittelen ehdottomasti!

Kasvonaamio: Sitruunainen savinaamio rauhoittaa epäpuhdasta ihoa. Savi imee itseensä öljyä vähentäen kiiltoa sekä pienentäen laajentuneita ihohuokosia. Minttu ja sitruuna viilentävät ja virkistävät. Sopii hyvin rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle. Käyttö: Levitä kasvoille ja kaulalle välttäen aineen joutumista silmiin. Anna kuivua ja huuhtele lämpimällä vedellä. Käytä 2 kertaa viikossa tai tarvittaessa. Tuotetta ei testattu eläinkokeilla. Ei sisällä parabenejä.

Perjantai iltana teen vielä uudestaan kyseisen mutanaamion ja toivon, että saan unta jännityksestä huolimatta. 



Häistä enemmän lauantain jälkeen <3


4 kommenttia:

  1. Minä valitsisin oikean ylimmän. Ihana tuo sinun mekko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestäsi. Kokeilen vielä aamulla mikä laukuista sopii parhaiten, mutta varmaankin ylemmistä jompi kumpi. Mekko on tulevan morsiamen morsiamen valinta ja löytyi Victoria's Secretin mallistosta :).

      Poista
    2. Wou, ihanan näköisiä nuo kaikki - mekko, laukut, kengät, kysnilakat... Toivottavasti teillä oli ihana päivä! :) Olisi kiva nähdä kuvia valmiista juhlalookistasi.

      Poista
    3. Kiitos paljon :) Oli todella ihana ja onnistunut päivä!

      Teen postauksen tässä jossain vaiheessa kun ehdin paikasta ja juhlalookista :)

      Poista

Kaunis kiitos kun ilahdutit minua kommentillasi :)