6/17/2015

Romantiikkaa hääkattaukseen

Vaikka häihin on hyvin aikaa, olen jo alustavasti miettinyt millaiselta hääkattaus juhlapaikalla näyttää. Meille tulee siis pyöreät pöydät ja ehkä pyöreä peili kunkin pöydän keskelle. Olen miettinyt, että kukka-asetelmat olisivat melko matalat ja niiden kaveriksi tulisi (joko lyhyet tai) pitkät kynttilät. Vaikka häämme ovatkin elokuussa ja päivä saattaa olla melko lämmin, haluaisin kuitenkin ehdottomasti hääkattaukseen kynttilät. Rakastan kynttilöitä! Ne ovat niin romanttiset missä tahansa kattauksessa. Kynttilöiden "juttuna" hääkattauksessamme olisi se, että ne olisivat eri korkuisia. Näin saadaan tulee kivasti ulottuvuutta. Vaihtoehtona olisi joko pelkästään kynttilät + lasiset kynttilänjalat tai sitten kelluvat kynttilä korkeissa maljakoissa/ kynttilänjaloissa joko kukilla tai ilman.

Ohessa inspiraatiokuvia hääkattauksestamme. Kuvissa siis pääasiassa tässä postauksessa kynttilät (ei kukat) :)
Kuva
Kuva
Seuraavissa kahdessa kuvassa kynttilät on mielestäni ihanan yksinkertaiset ja tyylikkäät
Kuva
Kuva
Tässä erittäin näyttävä ja elegantti kokonaisuus. Toimisi myös ilman noita korkeita kukkia pelkillä kynttilöillä ja matalilla kukka-asetelmilla.

Kelluva kynttilä ja kukka vedessä toimii mielestäni yllättävän hyvin. Tämä tulisi vielä todella edulliseksi, kun jättäisi kukka-asetelman pöydästä pois ja korvaisi näillä näyttivällä kukka-kynttilä yhdistelmillä.

Kuva
Asetelmana toimii hyvin myös korkea kukka, kuten kuvassa tulppaani, joka on laitettu kapeaan, korkeaan maljakkoon. Nuo pienet kynttilät ovat ehkä hieman turhat ja ei mielestäni sovi kokonaisuuteen.


Tämä olisi myös ihana. Tykkään noista neliön mallisista maljakoista ja kukkien terälehdet voisivat olla valkoiset tai hennon vaaleanpunaiset. Tässäkin esillepanossa jättäisin nuo matalat kynttilät pois ja ehkä vielä jokin iso kukka-asetelma kruunaisi kokonaisuuden.



Mistä näitä sitten löytää? Kuulun itse Facebookissa muutamaan hääkirppikseen, josta aina välillä voisi löytää näitä. Jos kaupasta lähtee hakemaan, niin ainakin Ikeasta löytyisi tämän mallisia:


Nyt äkkiseltään en löytänyt suomalaisista myymälöistä/nettikaupoista googlettamalla kuvien 1-4 tapaisia kynttilänpidikkeitä. Saa nähdä pitääkö ne metsästää sitten ulkomailta. Ja jos te tiedätte mistä niitä voi hankkia, niin ilmoitelkaa ihmeessä :).


Millaisia pöytäkattauksia teille tulee ja millaiset kynttilät?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kun ilahdutit minua kommentillasi :)